sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Svalbard

Laskimme ankkurin sumuisen Isbjörnhamnan lahteen puolen yön aikaan lauantaina 28.7. neljän ja puolen vrk:n merimatkan jälkeen.
Kello 01 yöllä.

Purjehdus ei ollut kovin nautittava, se oli pääasiassa moottorointia joko pläkän tai vastatuulen vuoksi. Ilon aiheita olivat valaat, delfiinit ja myrskylinnut, joiden taiturillinen lento toi ne välillä parin metrin päähän veneestä. Outoa saada katsekontakti linnun kanssa. Pyrimme Karhusaarelle, mutta sinne oli perustettu "tuulitehdas" - kohde oli aina tuulen silmässä eikä saarelle kohtalaisessa aallokossa päässyt edes moottorin avustamana.
Ensin pääsimme kohti Karhusaarta, sitten luovimme ja lopulta luovutimme.
Pysähdyimme pilkille, mutta ei napannut. Hornsundissa saimme norjalaispurjehtijoilta
kuivattua turskaa ja keitto-ohjeet. Tuli ihan syötävää, vaikka kalan haju ei houkutellut.
 Heti ankkurilaskun jälkeen lahti täyttyi läheisen jäätikön jäästä. Kippari jakoi jäävahtivuorot, ettei mikään isompi järkäle painaisi ankkuriketjua tai jäät saartaisi venettä. Rami otti ensimmäisen vuoron, mutta se jäi siihen - väsymys painoi eikä pienten kimpaleiden rapina ja kolina veneen kylkeen häirinnyt. Aamulla vuorovesi oli vienyt jäät.
 

Läheinen jäätikkö jyrähteli kuin ukkonen. Lohkeavat kimpaleet ajelehtivat
vähitellen merelle.
 Aamu oli paitsi jäätön myös tyyni ja sumuton eli mitä parhain sää mennä maihin. Ennen rantautumista Rami opasti aseen käytössä. Reppuun pakattiin myös valopistooli ja käsisoihtu. Siis jääkarhun varalta. Maasto oli kumpuilevaa ja jokaisen kukkulan takana potentiaalinen karhu vaanimassa.

Täällä on puolalainen tutkimusasema (20 hlöä kesällä, 10 talvella) ja tapasimme jäätiköllä pari tutkijaa. Jääkarhuja ei ole tänä vuonna paljon, koska merijäätä - ja samalla hylkeitä - on vähän.
Iltapäivällä saunoimme ja tietysti oli pakko käydä kastautumassa, veden lämpö on 0,6 C, ilma 5 C.
Täältä jatkamme sään ja mielihalujen mukaan kohti Longyearbyenia, jonne on noin 100 merimailia. Siellä lienee gsm-yhteys. Mutta siihen asti: kaikki hyvin Mantalla.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kohti Huippuvuoria

Mäkisen Rami saapui eilen illalla ja tänään tiistaina lähdemme pohjoiseen. Tarkoitus on pysähtyä ensin Karhusaarella. Matkaa on noin 350 nm. Sääennuste lupaa ensin myötätuulta, sitten lännen-lounaan puoleisia tuulia, jotka kääntyvät torstain paikkeilla vastaiseksi. Onneksi tuulenvoimakkuus on siedettävä, ehkä maksimissaan 10-15 m/s. Meidän pitäisi olla torstaina Karhusaarella, joten voimme jäädä sinne odottelemaan suotuisempia tuulia ennen kuin jatkamme. Karhusaarelta on Huippuvuorten eteläkärkeen noin 150 nm.

Jäätilanne Huippuvuorilla on hyvä, mikä tarkoittaa ettei jäätä juuri ole. Napajään reuna on pitkällä pohjoisessa ja itäpuoli on vapaa jäistä, joten saaren kierto onnistuu ainakin jään suhteen.


sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kolmen valtion rajalla

Jos olisimme tienneet, että kolmen vation rajapyykille Pasvikiin on 120 kilometrin automatka, emme olisi lähteneet. Onneksi Kenneth mittasi matkan väärin. Pomppuisen ja pitkän ajon jälkeen oli ihana päästä patikoimaan 12 kilometrin matka rajalle ja takaisin. Pistäydyimme tietysti Suomessa.




Jorma soitti vaimolleen ja kertoi olevansa Suomessa.

Taustalla Norjan ja Venäjän välinen raja, Suomen ja Venäjän raja lähtee oikealle.

Norjan rajaa valvovat ihmiset, Suomen rajaa kamera.




lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kuvia Barentsinmereltä

Plotterilla näkyy reitti Vienanmereltä Kirkenesiin.
Punainen risti on Arkangelin lähestymispoiju.
Men hvor er gutta? Inne o spise begg o econ!





 
Aika vaihtaa vieraslippu.

Taustalla No 7, jota ei kylläkään näy.

Hylje lepäili tukin päällä.

Kirkenesin satama. No 7 on virallisella vieraspaikalla (joita on yksi),
me tankkauspaikalla. Dieseliä saa torstaisin kahden tunnin ajan.
Senkin puolesta nappiajoitus: pääsimme tankkaamaan tulopäivän iltana.

Napapiirin pohjoispuolen purjehdusmuotia. Huom. kipparin jalkineet.
Eilen oli puuhapäivä: pyykit saatiin pesetettyä pesulassa (luksusta!), ruokatavarat inventoitiin, shortsit ja hellehatut stuuvattiin alimpiin lokeroihin ja lämpöasut otetttiin esiin, öljyt ja polttoainesuodatin vaihdettiin. Suodatin oli puhdas, vaikka olemme tankanneet satoja litroja venäläistä polttoainetta.
Tänään lauantaina lähdemme patikoimaan kolmen valtakunnan rajalle.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kirkenes

Arkangel - Kirkenes 526 nm 3,5 vrk, keskinopeus 6,3 solmua! Kun köydet oli saatu kiinni Kirkenesin satamassa, tuli VHF:stä myrskyvaroitus. Ajoitus nappiin.

Alkumatka Vienanmerellä oli kylläkin moottorointia, mutta kun sitten alkoi tuulla, oli meno mitä parhainta. Oli ihana päästä avomerelle kolmen viikon jonossa kulkemisen jälkeen. Tuuli alkoi vastaisena, mutta kääntyi pian sivulle, laitamyötäiseksi ja viimeiset 50 mailia tultiin myötäista. Nopeus ei pudonnut juurikaan alle kuuden solmun. Osaksi tietenkin vuorovesivirta avitti.
Näimme Vienanmerellä (kun vielä oli tyyntä ja aurinkoista) ison parven maitovalaita, sekä aikuisia että harmaita poikasia. Lisäksi bongasimme jonkun selkäevällisen valaan (lahtivalas?), hylkeitä, delfiinejä, myrskylintuja, ruokkeja, kihuja. Vesi oli teräksen sinisen-harmaan sävyistä, ilma sumuinen ja harmaa. Tyypillistä pohjoisen keliä - napapiirin pohjoispuolella!

Onpa kiva olla suojaisessa satamassa, kuunnella tuulen ulvontaa ja sateen
ropinaa sisällä lämpimässä veneessä. Nettikin toimii veneeseen.
Nyt alkaa valmistautuminen Huippuvuorten purjehdukseen.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Hyvästi Venäjä

Tarkoitus on lähteä tänään sunnuntaina Arkangelista kohti Norjaa. Meidän on ajettava jonossa Pietari I:n perässä, muuten luotsi olisi pakollinen 30 nm jokiosuudelle. Kello on 16, odotamme dieseliä. Suunniteltu startti on klo 18. Saa nähdä kuinka käy...
Dvina-joki, matkalla Arkangeliin.

Todistukset suorituksesta jaettiin perjantaina päätösjuhlassa.





lauantai 14. heinäkuuta 2012

Arkangel 2

Ohjelma ja aikataulu on kolme viikkoa ollut tiukka. Joko liikkeellä tai sitten erilaista kokousta, purjeparaatia, opaskierrosta tai muuta.
Reitti Petroskoista mutkittelee saarten lomassa, mutta se on hyvin merkattu reimareilla ja linjatauluilla. Ilta oli upea, kuten kuvasta näkyy.
Luna & la luna.
Ensimmäinen Stalinin kanavan suluista. Kanavaosuus kesti 48 tuntia ja oli
raskas ja väsyttävä. Sulut toimivat hyvin: kellupollareihin oli helppo kiinnittyä
ja veden tulo ja meno oli maltillista. Veneet olivat kaksi rinnakkain, isoimmat
sulkukammion reunassa kiinni.

Kylä Vienanmeren suulla


Kanavan jälkeen ajoimme suolaiseen veteen Vienanmerelle. Matkaa Solovetskin saarelle oli noin 40 nm ja saavuimme sinne puolen yön maissa. Meille osoitettiin paikka liian läheltä rantaa. Aamuyöllä laskuvesi oli matalimmillaan ja me kiinni pohjassa. Vene makasi keula alhaalla, reelinkilista ja fendarit olivat jääneet laiturin alle. Ei kiva. Meidän kyljessämme oli norjalainen No. 7 ja saksalainen Luna, kummatkin pohjassa. Yhteistoimin ratkaisuksi tuli pieni laituriremontti: irrotimme yhden laudan ja kiilasimme pari lankkua siten, että Manta pääsi nousemaan veden mukana eikä keikahtanut enemmän laiturin alle. Olemme muutenkin pitäneet eniten yhtä No. 7:n ja Lunan kanssa: mahtavaa porukkaa. Hauskaa on ollut myös puolalaisten ja varsinkin virolaisten kanssa.

Fendarit laiturin alla, reelinkilista melkein.

Keula alhaalla. Mitä tästä opimme: älä luota toisiin, tarkista vuorovesi itse!

Solovetskilla vietimme sentään kolme yötä, mutta unettomien öiden väsymys painoi. Toinen päivä kului turistina: ensin kolmen tunnin opaskierros luostarissa, sitten kaksi tuntia minibussissa pomppimassa pitkin saaren uskomattoman kuoppaisia teitä. Nähtävyytenä kirkot. Kun palasimme illalla veneelle, oli edessä taas laiturimanöövereja, kun kolme venettä lähti iltapurjehdukselle. Viimeisenä päivänä lepäilimme ja odottelimme tietoa lähtöajasta. Koko reissun aikana emme ole tienneet etukäteen mitä tapahtuu ja koska. Kaikki ovat sopeutuneet tähän erikoiseen järjestelyyn. Se on osa eksotiikkaa. Vaikka väsymys on painanut, matka on ollut kiinnostava ja ehdottomasti kokemisen arvoinen. Solovetskilta purjehdimme 150 nm Arkangeliin, aikaa kului noin 30 tuntia. Jokiosuus oli noin 30 nm. Täällä veneiden tiet eroavat. Osa lähtee takaisin samaa tietä, Luna ja Pietari I purjehtivat Frans Joosefin maalle, me ja norjalaiset suuntaamme Norjaan, puolalainen chartervene Operon puolestaan suoraan Huippuvuorille.

Solovetskin luostari








Arkangel

Vihdoin nettiyhteys paikallisen mokkulan kautta. Toisaalta meno on ollut niin tiivistä ja uuvuttavaa, ettei blogia olisi ehtinytkään päivittää. Petroskoista ajoimme Kitzhin saarelle, jossa on kaksi upeaa puukirkkoa. Siihen loppui turistina olo joksikin aikaa. Kitzhistä ajoimme 12 tuntia Stalinin kanavan suulle ja alkoi kahden vuorokauden ajo pitkin kanavaa. Sulkuja ei ollut 19, vaan ehkä 39 - laskut menivät sekaisin jossain vaiheessa. Sulutus oli hidasta, koska kaikilla ei ollut veneen käsittely hallussa.



Jatkuu myöhemmin - ehkä. Kiire ja tekeminen ei loppunutkaan tähän.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kuvia Syväriltä

Lähdimme Syvärille keskiyön maissa, pysähdyimme seuraavaksi yöksi ankkuriin turistikylän edustalle ja saavuimme Äänisen suulle Voznesen kylään illalla. Matkaa noin 120 nm, aikaa noin 30 h, kaksi sulkua, yksi silta.
Aurinko nousee Suvärillä.

Syvärin toinen sulku. Korkeuseroa on yhteensä 28 m.
Virtaus on paljon maltillisempi kuin Nevalla.

Aamulla nousi sumu, joka oli hetken niin sankka ettei muita näkynyt.

Venäläinen Nika pääsee Pietarin hinauksessa.






Petroskoissa nettiin


Päivitys ei ole onnistunut, koska sähköpostipäivitys satelliittipuhelimella ei toiminutkaan. Syy: satelliittipuhelimen mukana tullut asennus-CD ei sisältänyt modeemin ajuria Windows 7:lle. Olisi pitänyt testata kunnolla kotona... Toisaalta on ollut hyvin rentouttavaa olla ilman nettiä - ei sähköposteja, ei päivityksiä. 

Lyhyesti tunnelmat ensimmäiseltä viikolta: mahtavaa! kiinnostavaa! hauskaa! Reissu ja tämä maa ovat jotain, mitä emme ole koskaan kokeneet. Lyhyissä päivityksissä ei saa kaikkea sanottua, mutta ehkä sitten joskus, matkan jälkeen.

Kirjoitettu 27.6. (kun luulin, että email-päivitys toimii):
Lähtö Nevalle tapahtui kello 01.30 tuulisessa ja sateisessa säässä. Joka veneeseen tuli luotsi tai kaksi - meille kaksi. Vanhempi herra sinisissä asusteissa otti ohjat, nuoremman mukanaolo jäi arvoitukseksi. Kummatkin olivat varautuneita ja hiljaisia. Ei kelvannut tee eikä suklaa. Ehkä oli kielletty nauttimasta mitään. Kun keskustan nostosillat olivat takana viideltä aamulla, luotsijoukko jätettiin veneistä maihin.

Öinen ajo halki kaupungin oli kokemus. Rakennukset ja sillat loistivat valoja, seasta oli vaikea erottaa poijujen tuikkuja. Liikenne oli vilkasta. Vähitellen vaaleni, ja keskustan hulppeat rakennukset muuttuivat kerrostaloiksi, ne omakotitaloiksi ja lopulta jokivarsi oli lähinnä pusikkoa. Puoli viideltä iltapäivällä kiinnityimme pienen kaupungin kivilaituriin lähelle Nevan suuta Laatokalle. Matkalla oli kolmen tunnin pysähdys, joten jokiosuus kesti 12 tuntia. Vastavirta oli koko matkan noin kolme solmua, paikoin enemmänkin. Unta ei illalla tarvinnut kauan odottaa.

Seuraavana aamuna, 26.6. meidät kuskattiin pienellä veneellä Oreshekin linnoitukseen, joka on rakennettu 1300-luvulla strategiseen paikkaansa. Vallassa ovat välillä olleet ruotsalaiset, ja paikka on toiminut sekä varuskuntana että vankilana.
Lähtö Laatokalle viivästyi, kun puolalaisen Legian starttimoottori hajosi. Kone saatiin kuntoon ja yhdeksän veneen letka suuntasi tyynessä yössä viimeiselle vastavirtaosuudelle ennen Euroopan suurinta järveä. Laatokalla olimme vapaat seilaamaan omaa reittiämme. Sisävesillä meidän piti jonossa seurata Pietari I:tä.

Järjestäytymistä. Vasemmalla punainen Luna (Saksa),
edessä sinininen Operon (Puola), ketsi Legia ja Pietari I.

Laatokka on matala eteläpäästään. Kymmeniä maileja kaiku näytti keskimäärin viittä metriä. Tyyni sää ja moottorointi ei sen vuoksi harmittanut; parempi pläkä kuin myräkkä tällaisella järvellä. Yhdentoista tunnin koneajon jälkeen kiinnityimme Konevitsan saaren laituriin ja lähdimme tutustumaan luostariin. Naisilla oli oltava päähuivi ja pitkä hame - jälkimmäistä en omistanut, joten toivottavasti en aiheuttanut mielipahaa. Kun palasimme veneelle, alkoi paikallisia (farkkuasuisiakin naisia) kerääntyä laiturille. Pari poikaa toi laatikollisen kietaisuhameita ja huiveja - yhteysalus mantereelta oli saapumassa.

Valamossa pukeuduimme kirkkoon mennessä asiallisesti.
Vasemmalla saksalaisen Lunan kippari Astrid.